1           Johdanto

 

Vuosiluvut on laskettu kristikunnassa 500-luvulta lähtien kiinnittämällä ne Jeesuksen Kristuksen syntymään. Tänä vuonna vuosiluvuksi kirjoitetaan 2000, joten Kristuksen syntymästä on käytössä olevan ajanlaskutavan mukaan kulunut kaksi vuosituhatta.[1] Kuka Jeesus Kristus oikeastaan oli? Tähän kysymykseen pyrkii vastaamaan kristologia.

 

Tämän työn tehtävänä on selvittää 1800-luvulla Ruotsissa eläneen teologin, Carl Olof Roseniuksen[2] (1816-1868) kristologia. Roseniuksen saarna- ja julkaisutoiminnalla oli hyvin tärkeä merkitys 1800-luvun puolessa välissä Ruotsissa syntyneeseen kansanherätykseen. Pietisten-lehdessä kirjoittamiensa artikkeleiden ja niistä koottujen kirjojen kautta Roseniuksen vaikutus on ollut suuri omassa kotimaassaan. Hänen kirjoituksistaan tehtyjen käännösten ja julkaisujen kautta hän on tunnettu myös monissa muissa maissa.[3] Roseniuksen elämän aikaiset yhteydet Suomeen liittyvät Fredrik Gabriel Hedbergiin, johon Rosenius tutustui ensimmäisen kerran käydessään Suomessa vuonna 1843. Roseniuksen ja Hedbergin välinen kirjeenvaihto oli erityisen vilkasta pitkälle 1850-luvulle.[4]

 

Roseniuksen 1800- ja 1900-lukujen Ruotsin hengelliseen elämään tekemän suuren vaikutuksen takia Rosenius on ollut monien teologisten tutkimusten kohteena. Systemaattisen teologian alalta Roseniuksesta on tehty Ruotsissa viisi väitöskirjaa: Gustaf Brandt (1918), C. O. Rosenii förkunnelse; Carl Olsson (1928), Försoningen enligt C. O. Rosenius och P. Waldenström; Axel Johansson (1936), Frälsningbegreppet hos Carl Olof Rosenius; Per-Olof Sjögren (1953), Anfäktelsen enligt Rosenius ja Ture Lindholm (1972), C. O. Rosenius som teolog.[5] Suomessa systemaattisen teologian alalta Roseniuksen teologiasta on tehnyt väitöskirjan Lauri Huovinen (1962), Uudestisyntyminen C. O. Roseniuksen teologiassa. Helsingin yliopistossa on lisäksi tehty dogmatiikan alalta kaksi Roseniusta käsittelevää laudaturtutkimusta: Olavi Tukiainen (s. a.), C. O. Roseniuksen ja Paavo Ruotsalaisen käsitys pelastusvarmuudesta ja Tapani Innanen (1978) Carl Olof Roseniuksen sakramenttikäsitys.[6]

 

Edellä esitetystä käy ilmi, että Roseniuksen teologista ajattelua on tutkittu paljon. Kristologisia kysymyksenasetteluja monet Rosenius-väitöskirjojen tekijät kuitenkin vain sivuavat. Varsinaista Roseniuksen kristologiaan keskittyvää tutkimusta ei ole tehty.[7] Tämän tutkimuksen tavoitteena on täydentää tätä puutetta muuten laajassa Rosenius-tutkimuksessa. Tutkimusmetodi on systemaattinen analyysi. Sen mukaisesti pyritään saamaan selville Roseniuksen Kristologian sisäinen rakenne lähdemateriaaleihin perehtymällä ja niitä analysoimalla.

 

Primaarilähteen muodostavat Pietisten-lehdet, joista julkaistiin monia uusintapainoksia jo Roseniuksen elämän elinaikana.[8] Viimeisinä vuosinaan (1860-1868) Rosenius keskittyi Pietisten-lehdessä kirjoittamaan selitystä suuresti arvostamaansa Roomalaiskirjeeseen. Kirjoitukset on koottu omaksi kirjaksi: Pauli Brev till Romarna till uppbyggelse i tron och gudaktigheten.[9] Viimeisiin Pietisten-lehden vuosikertoihin Rosenius liitti lisäksi pitämiään saarnoja.[10] Pietisten-lehden lisäksi Rosenius ei juuri julkaissut muuta kirjallista tuotantoa.[11]

 

Koska kristinuskon on perusluonteeltaan pelastususkonto, on tällä perusteella selvää, että kristologia ja soteriologia[12] liittyvät elimellisesti yhteen.[13] Taustaluvussa perehdytään Roseniuksen antropologiaan eli kysymyksiin siitä, mikä on pelastuksen kohteena olevan ihmisen alkuperä ja millainen hän on syntiinlankeemuksen jälkeen. Lisäksi taustaluvussa selvitetään Roseniuksen käsitystä siitä, miten ihminen pääsee pelastuksesta osalliseksi ja mihin ihminen pelastuu. Taustaluku pohjautuu pääasiallisesti aikaisempiin Rosenius-tutkimuksiin. Kolmannessa pääluvussa, Iankaikkisuudesta tuleva Poika, selvitetään Kristuksen pre-eksistenttistä tilaa ja inkarnaatiota. Neljännen pääluvun aiheena on kaksiluonto-oppi. Viidennessä pääluvussa perehdytään ristin tapahtumiin. Luvussa tulee esille kaksiluonto-opin lisäksi vahvasti myös soteriologia. Kuudennessa pääluvussa tarkastellaan Kristuksen ylösnousemusta, lähinnä ylipapillista asemaa taivaassa sekä hänen paluuta aikojen lopulla. Loppukatsauksessa esitetään analyysin keskeiset tulokset ja pohditaan erityisesti Roseniuksen kristologian ja soteriologian välistä suhdetta.

 


[1]   Todellisuudessa Kristuksen syntymävuosi on ollut nykytietojen mukaan 7 eKr. Munkki Dionysius Exiguus esitti vuonna 525 historian jakamisen aikaan ennen Kristusta ja aikaan Kristuksen jälkeen. Seitsemän vuoden virhe Kristuksen syntymän määrittelyssä johtui Dionysiuksen puutteellisista tiedoista Kristuksen syntymän ajan tapahtumista. Kristuksen syntymän ajoituksesta ks. Schwarz 1998, 77ss.

[2]   Carl Olof Rosenius syntyi 3. 2. 1816 Nysätran pitäjässä Länsipohjanmaalla, Pohjois-Ruotsissa. Nuoruusvuosina hänen uskonnolliseen kehitykseensä vaikutti norrlantilainen pietistis-herrnhutilaisvaikutteinen herätysliike, uuslukijaisuus. 15-vuotiaana Rosenius koki uskonnollisen murroksen tutustuttuaan Pontoppidanin kirjaan Ihana uskonpeili (Härliga trosspegel). Tämän jälkeen hän luki ensin Nohrborgin postillaa, mutta siirtyi pian Lutherin kirjoituksiin, joiden parissa hän vietti elämänä aikana paljon aikaa. Vuoden 1838 lopulla Rosenius aloitti teologian opinnot Uppsalan yliopistossa, mutta joutui keskeyttämään ne seuraavana vuonna lähinnä taloudellisista syistä. Ollessaan (vuosina 1839-40) kotiopettajana Lennassa, lähellä Tukholmaa Rosenius tutustui metodistipappi George Scottiin hakiessaan häneltä sielunhoidollista apua. Scottin kanssa harjoitetulla yhteistyöllä muutaman seuraavan vuoden aikana oli Roseniuksen tulevaisuuden kannalta suuri merkitys. Rosenius muutti loppuelämäkseen Tukholmaan ja tuli Scottin perustaman tunnustuksettoman kristillisen järjestön kaupunkisaarnaajaksi. Scottin kautta hän sai myös taloudellista tukea 1860-luvun puoleen väliin saakka amerikkalaiselta The Foreign Evangelical Society –järjestöltä, joka yhdistyi vuonna 1849 The American and Foreign Christian Unioniin. Tukholmassa Rosenius piti puheita kotikokouksissa sekä englantilaisessa kirkossa, joka tunnettiin myöhemmin Betlehem-kirkkona. Hänen sielunhoidollinen toiminta oli myös laajaa. Vuodesta 1842 alkaen Rosenius kirjoitti ja toimitti Pietisten-lehteä aina kuolemaansa saakka vuoteen 1868. Sen kautta Roseniuksen merkitys oli suuri koko Ruotsin alueella 1850-luvulla syntyneeseen kansanherätykseen. Missions-tidning oli toinen Roseniuksen toimittama lehti sisältäen lähinnä kertomuksia lähetyskentiltä. Erillisiä kirjoja Rosenius ei kirjoittanut. Elämänkerralliset tiedot on koottu teoksista: Lodin 1933, 165-200; Lodin 1956, 17-28, 32-37, 61, 66-76, 124-126, 204-210; Gustafsson 1966, 195-204, 210-211; Kjellberg 1994, 170-181.

[3]   Ensimmäisen kerran Roseniuksen artikkeleita julkaistiin suomen kielellä vuonna 1850 Kristillisiä sanomia –nimisessä lehdessä. Keränen 1987, 15. Vuosina 1975-1977 julkaistiin Pietisten-lehden artikkeleista koottuja kielellisesti uudistettuja, suomenkielisiä kirjoja seitsemän kappaletta. Tämän sarjan viimeisin uusintapainos alkoi 1999. Roseniuksen ajatuksilla on siten kysyntää vielä vuosituhannen vaihtuessakin.  

[4]   Lodin 1956, 143-165.

[5]   Norjalainen Konrad Stormark julkaisi vuonna 1981 systemaattis-kirkkohistoriallisen Rosenius-tutkimuksen, En for alle og alle i en, blad fra nyevangelismens historie og teologi.

[6]   Kirkkohistoriallisesti merkittävän tieteelliselle pohjalle rakentuvan Rosenius-biografian on tehnyt Sven Lodin (1956). Helsingin yliopistossa on tehty Roseniuksesta kaksi kirkkohistorian alaan kuuluvaa laudaturtyötä: Paavo Martikainen (s.a.), Carl Olof Roseniuksen vaikutus Suomessa ja Pekka Keränen (1987), Carl Olof Roseniuksen suomeksi ilmestyneet kirjoitukset vuosina 1848-1869. Käytännöllisen teologian alalta Roseniusta käsittelevän laudaturtyön on tehnyt Uolevi Salminen (1976), Det själavårdande draget i Rosenius betraktelser.

[7] Helsingin systemattisella laitoksella ei ole myöskään tehty Roseniuksen kristologiaan liittyvää pro gradu –opinnäytetyötä.

[8]   Pietisten-lehden 1850-luvun alun vuosikertojen (P 51, P 52 ja P 53) johtavat artikkelit muodostavat ensimmäisen ja tärkeimmän systemaattisen kokonaisesityksen luomisesta, ihmisestä, syntiinlankeemuksesta, Pojan pelastusteosta ja ihmisen pelastuksesta. Lindholmin mukaan Roseniuksen teologiset näkökannat saavuttivat kypsän ja valmiin vaiheen näistä vuosista alkaen. Lindholm 1972, 16. Varhaisen ja myöhäisemmän kauden välillä ei Roseniuksen kristologiassa ole havaittu tapahtuneen muutoksia.

[9]   Roomalaiskirjeen selitystä laatiessaan Rosenius käytti paljon apukirjallisuutta, ja se sisältää paljon lainauksia eri teologeilta. Näiden lainauksien lähteitä Rosenius ei ole useinkaan ilmoittanut. Monien lainauksiensa takia Johansson on kyseenalaistanut Roomalaiskirjeen selityksen autenttisuuden Roseniuksen teologian ymmärtämiseksi. Johansson 1936, 21. Stormarkin mukaan Rosenius on kuitenkin ollut kriittinen lainaustensa suhteen ja tehnyt itsenäisiä johtopäätöksiä ollen omaperäinen teologi. Stormark 1981, 143s. Tässä työssä Roomalaiskirjeen selitystä käytetään autenttisena primäärilähteenä.

[10]   Pietisten-lehdessä julkaistut Roseniuksen saarnat on koottu teoksen Samlade skrifter af C. O. Rosenius neljänteen osaan.

[11]   Roseniuksen kirjoittamia kirjeitä on julkaistu joitakin hänen kuolemansa jälkeen. Kirjeitä: Westin, Gunnar (1930), C. O. Rosenius´ brev till F. G. Hedberg. – Ur den svenska folkväckelsens historia och tankevärld I; Lodin Sven (1933), Brev från Carl Olof Rosenius 1835-1838. Nils Dahlberg toim. (1968), Din tillgivne C. O. Rosenius. Näihin ei tässä tutkimuksessa tulla viittaamaan. Tutkimuslähteiden ulkopuolelle jää myös Roseniuksen toimittama Svensk Missionstidning, koska se sisältää pääasiassa vain kertomuksia lähetyskentiltä.

[12]   Soteriologia vastaa kysymykseen, millainen asema ja merkitys Kristuksella on ihmisen Jumala-suhteen ja pelastavan Jumala-suhteen alueella.

[13]   Toinen, uudempi, tapa jaotella Kristuksen persoona ja hänen työ on jakaa kristologia ontologiseen ja funktionaaliseen kristologiaan. Ontologinen kristologia käsittelee silloin Kristuksen identiteettiä ja olemusta koskevia väitteitä ja funktionaalinen kristologia väitteitä Kristuksen työstä. McGrath 1994, 270s.