Loppukatsaus

 

Tämän tutkimuksen tehtävänä on ollut selvittää Carl Olof Roseniuksen kristologian perusstruktuuri ja sen kantavat ajatukset. Tutkimusmetodina on käytetty systemaattista analyysiä. Lähdeaineistona on käytetty Roseniuksen vuosina 1842-1868 toimittamaa Pietisten-lehteä. Näiden vuosien aikana Roseniuksen kristologiassa ei tapahtunut mainittavia muutoksia. Samat perustavat näkökannat esiintyvät samansisältöisinä koko Roseniuksen tuotannon ajan.

 

Tutkimuksen alussa käsitellyissä alustavissa soteriologisissa kysymyksissä selvitettiin Roseniuksen antropologiaa, ihmisen pelastumista uskon kautta sekä pelastuksen päämääriä ja rajoja. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, jotta hän heijastaisi Jumalan olemusta luodussa maailmassa. Syntiinlankeemuksessa Jumalan kuvan tilalle tuli Saatanan kuva. Ihmisen lankeemus oli Roseniuksen mukaan niin syvä, ettei minkäänlainen synergismi ihmisen pelastuksessa ole mahdollista. Pelastuksesta ihminen pääsee osalliseksi yksin uskon kautta. Usko itsessään ei pelasta. Uskon kohde, sovituksen aikaan saanut Jumalan Poika, sen sijaan pelastaa. Pelastuksen päämääriä on Roseniuksen ajattelusta eriteltävissä Jumalan kuvan palauttaminen ihmiseen, vanhurskaus Jumalan edessä ja voitto turmiovalloista. Pelastuksen rajoista Rosenius opettaa yleisen ja erityisen armovalinnan puitteissa. Yleisen armovalinnan mukaan kaikki ihmiset on kutsuttu pelastukseen. Erityisen armovalinnan mukaan vain tietyt ihmiset, jotka Jumala on edeltätiennyt, tulevat pääsemään pelastuksesta osallisiksi.

Poika on Roseniuksen mukaan jumaluuden toinen persoona, Isästä erillinen persoona, joka pre-eksistenttisessä tilassaan ei ollut vielä ihminen, vaan Jumala. Pojan pre-eksistenttisen jumaluuden Rosenius perustelee erityisesti Johanneksen evankeliumin prologin Sana-teologialla. Iankaikkinen Sana on sama kuin Vanhassa testamentissa esiintyvä Viisaus. Rosenius ei ole kiinnostunut pohtimaan Pojan pre-eksistenttisen tilan yksityiskohtia. Ainoita tiedettävissä olevia asioita on Jumalan persoonien välinen keskustelu, jossa Poika otti tehtäväkseen ihmiskunnan pelastuksen. Huomionarvoista on, että jo tämä liittyy soteriologiaan.

 

Miksi Jumala tuli maailmaan? –kysymyksen vastaus kuuluu Roseniuksen mukaan: Mikään muu kuin jumalallinen mahti ei olisi voinut suorittaa sovitusta Jumalan ja ihmisen välillä. Toisaalta ihmisen täytyi korjata syntiinlankeemuksen aiheuttama vaurio, koska syntiinlankeemus oli tapahtunut ihmisen kautta. Siksi Jumalan täytyi tulla ihmiseksi. Ja Jumala tuli ihmiseksi juuri Jeesuksessa Kristuksessa. Kristologia ja soteriologia kuuluvat erottamattomasti yhteen. Inkarnaatiossa ei ollut kysymys teofaniasta, jonka kautta sovitus olisi saatu suoritettua. Sen sijaan sovitus saatiin aikaiseksi todellisen ihmisen kautta. Roseniuksen kristologia ei ole dokeettista. Myös adoptianistinen kristologia on Roseniukselle vierasta; Jumala tuli ihmiseksi jo sikiämisen hetkellä. Pojan inkarnoitumisen perusta laskettiin Roseniuksen mukaan jo ihmistä luotaessa. Tämä perustelu on kuitenkin ongelmallinen.

 

Useimmiten Rosenius käyttää inkarnoituneesta Pojasta Pojan ihmisluontoa korostavia ilmaisuja. Ihmisen kaltaisuus -näkökulma on käyttökelpoinen silloin kun halutaan korostaa Pojan synnittömyyttä. Pojan synnittömyys onkin ainoa Pojan muista ihmisistä, Pojan veljistä ja ”verisukulaisista” erottava tekijä. Roseniuksen mukaan synti ei ole ihmistä konstruoiva tekijä. Pelastustyönsä ensimmäisessä vaiheessa Pojan oli täytettävä laki sekä suhteessa ihmisiin että suhteessa Jumalaan. Tämä tehtävä Pojan täytyi tehdä ihmisenä. Pojan onnistuminen tehtävässään oli etukäteen, ennen inkarnaatiota selvillä. Pojan jumalallista luontoa Rosenius ei teksteissään korosta. Roseniukselle oli kuitenkin selvää, että Poika oli samalla Jumala. Erityisen hyvin se tulee esille nimen Immanuel ja ehtoollistekstien yhteydessä. Pojan kahden luonnon välisestä suhteesta Rosenius tyytyy toistamaan Khalkedonin keskeisiä lausumia, joiden mukaan Pojan kaksi luontoa eivät sekoitu keskenään Pojan ollessa ihminen ja Jumala samassa persoonassa yhtä aikaa.

 

Pojan toteuttaman pelastustyön toinen osa oli ristin tapahtumissa tapahtunut sovitus. Sovituksen aikaansaajana oli Roseniuksen mukaan kokonaan Jumala. Kuitenkin Poika esiintyi itsenäisenä ihmiskuntaan kuuluvana subjektina, jolla oli oma tahto. Jumala on siis Sovituksessa sekä objektina että subjektina. Sovituksen motiiveina Roseniuksen tuotannosta on löydettävissä sekä rakkaus että Jumalan oikeudenmukaisuuden vaatimus. Tältä pohjalta Roseniuksen edustama sovitusoppi on määriteltävissä klassisen ja latinalaisen sovitusopin synteesiksi, jossa klassinen nousee etualalle. Subjektiivisille sovitusopeille klassisen ja latinalaisen vastakohtana ei Roseniuksen ajattelussa löydy sijaa; sovitus on tapahtunut objektiivisesti ihmisen ulkopuolella.

 

Roseniuksen sovitus-käsityksen ymmärtämisen avain on uhri. Kaikki vanhan liiton aikaiset uhrit tähtäsivät Pojan tietyssä historian tilanteessa ja tietyssä paikassa suorittamaan uhriin. Pojasta tuli uhri siten, että koko ihmiskunnan synnit siirrettiin Pojan kannettavaksi. Sen myötä Poika tuli kiroukseksi ja suurimmaksi syntiseksi. Poika tuli syntiseksi häneen siirrettyjen syntien tähden; itsessään hän pysyi synnittömänä. Pojan kärsimys oli rangaistuskärsimystä, sillä synnin tekijä joutuu Roseniuksen mukaan aina kärsimään teostaan rangaistuksen. Poika oli kykenevä kärsimään koko ihmiskunnan syntien aiheuttamien syntien ”äärettömän” rangaistuksen, koska hänen persoona oli itsessään ”äärettömän” arvokas. Pojan persoonan äärettömän arvon selittää hänen jumalallinen alkuperänsä.

 

Lunastus on Roseniuksella sovituksen yhteydessä usein toistuva käsite, joka on sovituksen seuraus. Lunastuksen käsittelytapa ei ole hänelle eksaktia. Kahta ydinasiaa hän siitä kuitenkin painottaa. Ensinnäkin lunastukseen liittyy ”kauppa-summa”, jonka kautta lunastus tapahtui. Useimmiten Rosenius mainitsee kauppasummaksi Pojan veren, mutta synonyymejä sille ovat Pojan lainkuuliaisuus ja suostuminen ristin kärsimyksiin, Pojan voitto turmiovalloista ristillä sekä Pojan kirotuksi tuleminen. Kauppasumman maksukohdetta Rosenius ei pohdi. Toiseksi lunastus on kertakaikkisesti tietyssä historian tilanteessa Jumalan edessä tapahtunut tuomiotoimi, jota ei voi peruuttaa.

Pojan kärsimyksen ja kuoleman kautta tapahtui voitto turmiovalloista. Turmiovaltoihin kuuluu Roseniuksen mukaan synti, laki, kuolema, Saatana, Jumalan viha ja helvetti. Vaikka kristitty pääsee uskon kautta osalliseksi Pojan voitosta jo tässä ajassa, vapautuu kristitty turmiovaltojen ahdistuksesta vasta taivaassa.

 

Sovitus oli Roseniuksen mukaan kokonaan Jumalan aikaansaama tapahtuma, jossa ihmisen osuudeksi jää passiivinen sovitetuksi tuleminen. Mistään kahdenvertaisen kumppanin välisestä sopimuksesta siinä ei ollut kyse. Sovituksessa tapahtui syntiinlangenneen maailman sovittaminen, josta seurasi ”samanaikaisesti” Jumalan sovittaminen.

 

Roseniuksen kaksiluonto-opin korostukset eivät muutu ristin tapahtumissa.  Tärkeää on ihmisen Jeesuksen Kristuksen kärsimys ja kuolema ristillä maailman syntien sovittamiseksi. Käsitellessään Pojan ja Saatanan välistä taistelua ristillä Pojan inhimillisen luonnon korostus on niin voimakas, että keskeisen kristologisen Khalkedonin kirkolliskokouksen tunnustuslauselman opetus Pojan luontojen jakamattomuudesta ja erottamattomuudesta näyttäisi olevan vaakalaudalla. Communicatio idiomatum –oppi tuo kuitenkin ristiriitaan ratkaisun. Pojan jumalallisella luonnolla on sovituksessa tehtävänsä: Pojan iankaikkinen elämä takaa voiton kuolemasta. Pojan jumalallisesta luonnosta saa myös hänen työ ”äärettömän” arvonsa. Pojan jumalallinen luonto tulee esille lisäksi muutamissa yksittäisissä kohdissa, joissa epäsuorasti sanotaan Jumalan kuolleen ristillä. Itse Jumalan kuoleminen ristillä ei esiinny Roseniuksen keskeisissä ristin tapahtumaa kuvaavissa teksteissä.

 

Sovituksen seurauksena Jumala näkee Roseniuksen mukaan maailman kuin syntiinlankeemusta ei olisi milloinkaan tapahtunutkaan. Kaikki synnit on annettu anteeksi, sillä lunastus tarkoittaa Roseniuksen mukaan samaa kuin syntien anteeksiantaminen. Ainoaksi Jumalaa ja ihmistä erottavaksi synniksi jää epäusko, koska epäusko hylkää Kristuksen ja hänen työnsä. Roseniukselle on tärkeää myös sovituksen tapahtuman kertakaikkisuus siten, että sovitus on tapahtunut ihmisen ulkopuolella jo kerran historiassa. Ihminen ei tule sovitetuksi vasta kääntymisen hetkellä.

 

Pojan ylösnousemuksella Roseniukselle on lähinnä vakuuttava ja vahvistava merkitys. Ensisijaista ovat pitkänperjantain tapahtumat, eivät pääsiäissunnuntain. Ylösnousemus vakuutti Pojan jumalallisesta alkuperästä ja siitä, että Isä hyväksyi Pojan pelastustyön. Ylösnousemuksella on ihmisen vanhurskauttamiselle perustava merkitys siinä mielessä, että Poika nousi ylös kuolleista vanhurskaana. Ylösnousemuksen aikaansaaja oli Isä-jumala, joka herätti Pojan kuolleista.

 

Taivaaseen astumisen jälkeen Pojan tärkein tehtävä on Roseniuksen mukaan esiintyminen Isän edessä kristittyjen puolesta ylimmäisenä pappina. Tehtävässään hän on ihminen. Pojan taivaallisen ylimmäispapillisen tehtävän perustana on Pojan ylimmäispapillisen maallinen osa, sijaiskärsimys oikeana Aaronina. Poika kyllä rukoilee omiensa edestä, mutta ei pyydä heidän syntejään anteeksi, sillä ne ovat kertakaikkisesti anteeksi annettu.

 

Pojan takaisinpaluu on Roseniuksen mukaan kyllä tapahtuva ja hänen mukaan aikojen merkkien perusteella se tapahtuu pian. Yksityiskohtaista eskatologista teologiaa Rosenius ei missään vaiheessa esitä. Oppi tuhatvuotisesta valtakunnasta on hänen mukaansa hylättävä, koska sen lähtökohtana on ihmisen halu ”nähdä silmillä”. Yksin usko ei silloin riitä.

 

Kaiken kaikkiaan Roseniuksen teologiassa Pojan persoonan merkitys näyttää kytkeytyvän yksinomaan pelastuksen tuottamiseen ihmiskunnalle. Kaikki hänen elämäänsä liittyvät yksityiskohdat palvelevat tätä tarkoitusta. Siksi Rosenius ei ole kiinnostunut pohtimaan yksityiskohtaisia kristologisia kysymyksiä. Kristologian klassiset pääopinkohdat muotoiltiin ensimmäisten kristillisten vuosisatojen aikana. Näihin liittyviin dogmeihin Rosenius ei kirjoituksissaan puutu; hän ei jatka kristologian kehittämistä. Kaiken kaikkiaan Rosenius näyttää sitoutuvan melko hyvin näihin vanhan kirkon aikaisiin opinkohtiin.

 

Pojan työhön, soteriologiaan, suuntautuvan intensiivisen keskittymisen seurauksena soteriologia käy Roseniuksen teologiassa kristologian edellä. Pojan pelastustyö määrää silloin sen, millainen Pojan tulee olla. Kokonaisuudessaan Rosenius näyttää tässä tehtävässään onnistuneen, sillä soteriologian ja kristologian välillä vallitsee toimiva yhteys.

Tämän tutkimuksen puitteissa ei ole ollut mahdollista syventyä Roseniuksen vanhurskauttamis-käsitykseen taustaluvun lyhyttä katsausta tarkemmin. Mielenkiintoista olisi tutkia Roseniuksen vanhurskauttamiskäsityksen suhtautumista uusimpaan suomalaiseen Luther-tutkimukseen. Silloin tulisi selvitettyä myös kysymys siitä, miten restituutio, usko ja Kristus liittyvät yhteen. Tämä on mahdollinen seuraavan Roseniusta koskevan jatkotutkimuksen kohde.