5.3         Lunastus

 

Oppi sovituksesta ja lunastuksesta kuuluvat Roseniuksella saumattomasti yhteen: Pojan ristin työn kautta koko maailma on nyt lunastettu, niin kuin koko maailma on Aadamin lankeemuksen seurauksena kadotettu.[1] Lunastus siis seuraa sovitusta. Lunastusta tarkemmin käsitellessään Rosenius erottaa siitä kaksi puolta. Toisaalta se on kauppa, johon liittyy kauppasumma. Toisaalta tämä kauppa on tapahtunut Jumalan tuomioistuimen edessä lain ja oikeuden mukaan ja on siten peruuttamaton:

 

Orjan vapaaksi ostamiseen liittyvät tekijät antavat meille opettavaisia viittauksia siitä lunastuksen luonteesta, joka on tapahtunut Kristuksessa. Ensinnäkin: Kyseessä oli kauppatoiminta, joka vaatii aina hinnan, lunastusrahan, joka vastaa ostettavan tavaran arvoa. Nyt suuri summa ei ollut hopeaa tai kultaa vaan Kristuksen kallis veri, tai hänen sekä lainkuuliaisuutensa että hänen kuuliaisuutensa kärsimyksissä. Toisekseen: Kristuksen kautta tapahtuva vapaaksi ostaminen tapahtui lain ja oikeuden mukaan. Se on tutkittu ja vahvistettu taivaallisen Isän tuomioistuimessa ja on voimassa sen tähden ikuisesti.[2]

 

Roseniuksen mukaan ihminen on synnin orja, joka täytyy lunastaa. Muuten hän tulisi iankaikkisesti kuolemaan, koska hän on siihen syyllinen syntinsä perusteella. Lunastuksen yhteydessä käytetty lunastusraha oli Pojan veri.[3] Ilmaisut ”lunastanut verellään”[4], ”ostanut verellään”[5] tai ”vuodattanut verensä”[6] ovat tavallisia Roseniuksen kirjoituksissa toistuen useimmissa Pietisten-lehden artikkeleissa.[7] Pojan kärsimyksessä ja kuolemassa vuodattamansa veri saa suuren lunastavan voimansa yksinkertaisesti siitä, että se on itsessään synnittömän Jumalan Pojan verta.

 

Roseniuksen kielenkäyttö siitä, minkä kautta lunastus tapahtui, on vaihtelevaa. Useimmiten hän toteaa lunastuksen tapahtuneen Pojan veren kautta. Tähän häntä ohjasi Raamatun lunastuksesta puhuvat kohdat, joissa lunastus liittyy Pojan vereen. Pojan lainkuuliaisuus sekä suostuminen ristin kärsimyksiin on kuitenkin Roseniuksen mukaan sama asia.[8] Lunastus tapahtui hänen mukaansa edelleen Pojan voiton kautta:

 

Ja niin on nyt koko maailma, samoin kuin se on Kristuksen jalon voiton kautta totisesti ja oikein Kristuksessa lunastettu, se on Aadamissa langennut ja tullut kadotetuksi. Maailma saa samoin Kristuksessa ansiottomasti iankaikkisen elämän, samoin kuin maailma on saanut Aadamissa synnin ja kuoleman perinnökseen.[9]

 

Pojan tuleminen kirotuksi tarkoitti Roseniuksen mukaan myös lunastusta, tosin tarkasti ottaen lunastusta vain lain kirouksesta:

 

Haluamme nyt nähdä, mitä apostolin mukaan seurasi siitä, että Kristus tuli kiroukseksi meidän puolestamme. Apostoli sanoo, että sen myötä Kristus lunasti meidät lain kirouksesta.[10]

 

Lunastuksen tapahtuminen veren kautta on keskeisin Roseniuksen korostus lunastuksen tarkasta ”tapahtumapaikasta”. Hänen lunastuksen yhteydessä käyttämien ilmaisujen johdosta lunastuksen voi hänen mukaan kuitenkin ymmärtää tapahtuneen myös koko Pojan kärsimyksen ja kuoleman tapahtuman kautta.[11] Tästä vakuuttaa myös seuraava Roomalaiskirjeen selityksen kohta:

 

Sanalla veri täytyy meidän tosin muistaa koko Kristuksen kärsimystä, etupäässä hänen kuolemaa; mutta suurenmoista on kuitenkin, mitä kirjoitukset antavat ymmärtää itse verellä. Silloin on ajateltava koko sitä suurta uhripalvelua, jonka Jumala oli asettanut Kristuksen suuren sovitusuhrin esikuvaksi; ei ollut mitään, mihin ei olisi kiinnitetty niin paljon painoa kuin vereen.[12]

 

Roseniuksen lunastusteologiaan kuuluu selkeästi kuva lunastusrahasta, Pojan verestä, joka maksetaan Pojan kärsimyksen ja kuoleman yhteydessä. Mutta kenelle? Sitä Rosenius ei pohdi. Tämän kysymyksen hän jättää auki. Järjestyksen mukainen vastaanottaja olisi turmiovallat, lähinnä Saatana.[13] Lunnaitten maksaminen Saatanalle on kuitenkin Roseniukselle mahdoton ajatus.[14]

 

Samoin kuin sovitus on Roseniuksen mukaan kertakaikkinen, historiassa tapahtunut tapahtuma, niin on myös lunastus. Lunastuksen käsittelyssä hän lainaa Lutherin tekstiä:

 

Minkä myötä Hän sitten on lunastanut, saavuttanut (förwärfwad) ja voittanut sinut? ”Hänen pyhällä ja kalliilla verellään, syyttömällä kärsimyksellään ja kuolemallaan” – se ei tapahtunut Hengen armolla ja avulla, ei sinussa tapahtuneen kääntymyksen, uudestisyntymisen tai pyhityksen kautta. Milloin sitten tämä sinun lunastuksesi kaikesta synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta tapahtui? Luonnollisesti sinä päivänä kun veri virtasi, kun kärsimys ja kuolema tapahtui, joiden kautta koko tämä lunastus tapahtui. Siksi ei myöskään sanota: tulee lunastamaan, vaan on lunastanut.[15]

 

Lunastus ei siis tapahdu Roseniuksen mukaan ihmisessä tai hänen tuntemuksissaan. Lunastuksella on objektiivinen perusta, joka on ihmisen ulkopuolella ja se on jo tapahtunut muuttumattomissa oleva tapahtuma.

 

 

 



[1]   P 51, 122.

[2]   ”Dessa omständigheter wid slafwars friköpning gifwa oss lärorika antydningar om arten af den förlossning, som i Kristus skedd är, nemligen: först att det war en köpehandling, hwartill alltid fordras ett wärde, en lösepenning, som motswarar det som köpes; och här war den kostliga summan icke af silfwer eller guld, utan Kristi dyra blod, eller hans både görande och lidande lydnad. För det andra, att denna wår friköpelse genom Kristus skedde efter lag och rätt, att den blef i den himmelske Fadrens dom pröfwad, gillad och stadfästad, så att den ock ewinnerligen gäller…” P 58, 118. Ks. myös P 53, 24; R 1, 155.

[3]   Keskeinen kohta Raamatussa, johon Rosenius usein viittaa puhuessaan Pojan lunastavasta verestä on 1. Piet. 1:18-19: ”18Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, 19vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä.”

[4]   Esimerkiksi:  ”…återlöste oss med sitt blod.” P 53, 54, 106; P 54, 66. ”igenlöst med sitt blod” P 48, 8; P 52, 69. ”…wi, som äro igenlösta med Guds Sons blod…” P 58, 95. ”förlossningen genom Khristi blod” P 47, 81.

[5]   Esimerkiksi: ”…som köpt dem med sitt blod,…” P 56, 36; P 53, 44 ”köpt oss åt Gud med sitt blod” SS 4, 154.

[6]   Esimerkiksi: ”utgjutit sitt blod” P 53, 53.

[7]   Veren korostamiseen lunastuksen yhteydessä Roseniusta ohjasi Lutherin selitys toiseen uskonkappaleeseen, lunastukseen. Veren korostaminen oli myös herrnhutilaisuuteen kuulunut piirre. Huovinen 1962, 24s.

[8]   Ks. s. 61 lainausta.

[9]   ”Och så är nu hela werlden, genom Khristi herrliga seger, likaså sannt och riktigt i Khristus förlossad, som hon i Adam är fallen och förtappad, och får likaså oförskyldt genom Khristus det ewiga lifwet, som hon genom Adam fått synden och döden i arf.” P 51, 122.

[10]   ”Wi wilja nu se, hwad apostelen säger, att Kristus uträttade dermed, att han blef en förbannelse

för oss. Apostelen säger, att Kristus dermed förlossade oss ifrån lagens förbannelse.” P 58, 117.

[11]   Olsson näkee verelle samoin kaksi ymmärtämistapaa: Ensimmäisen, pelkän aineellisen käsityksen mukaan Pojan verellä on itsessään arvo. Toisen mukaan verellä on arvo, koska se todistaa Pojan kärsimyksen ja kuoleman kautta annetusta elämästä. Olsson 1928, 125.

[12]   ”Wid ordet blod skola wi wisserligen ihågkomma allt Khristi lidande, förnämligast Hans död; men underbart är dock, hwad Skriften antyder om sjelfwa blodet. Man tänke sig hela den stora offertjenst, Gud hade inrättat till förebild af det stora försoningsoffret i Khristus; der war ingenting, hwadwid fästades så mycken wigt som wid blodet.” R 1, 160.

[13]   Ihmisen suhteen laki oli syntiinlankeemuksen myötä Roseniuksen mukaan Saatanan puolella. Ks. s. 37.

[14]   Lunnaitten maksaminen Saatanalle on epäkristillinen ajatus. Alanen 1932, 128.

[15]   ”Hwarmed hafwer Han då förlossat, förwärfwat och wunnit dig? ”Med sitt heliga och dyra blod, med sin oskyldiga pina och död” – det war icke med Andens nåd och bistånd, icke med en hos dig werkad omwändelse, nyfödelse, helgelse. När skedde då denna din förlossning ifrån alla synder, ifrån döden och djefwulens wåld? Naturligtwis på den dagen, då det blodet rann, då den pinan och döden utstods, hwarigenom denna förlossning skedde. Derföre heter det ock icke: skall förlossa, utan har förlossat.” P 43, 13.