|
5 Ristin tapahtuma 5.1 Sovitus ristin tapahtumien keskipisteessä Inkarnoituneen Pojan elämä tähtäsi Roseniuksen mukaan ristin kuolemaan jo sikiämisen hetkestä alkaen: Poika syntyi maailmaan kuollakseen.[1] Tämä oli Isältä saatu toinen tehtävä lain täyttämisen ohella. Pojan kuolemalla on Roseniuksen teologiassa kuitenkin selvä funktio: sen kautta tapahtui sovitus.[2] Jos ihminen näkee Pojan kuoleman pelkästään Jumalan rakkaudenosoituksena, kadottaa ihminen sielunsa.[3] Ihmistä auttaa vain se, että hän oppii paremmin tajuamaan Kristuksen varsinaisen tehtävän ja hänen kuolemansa merkityksen. Roseniuksen mukaan sovituksen on suorittanut yksin Jumala alusta loppuun saakka. Ihmiskunnalla ei siinä ollut osuutta. Kuitenkin Poika esiintyy sovituksen suorittajana myös sellaisena ihmiskuntaan kuuluvana itsenäisenä subjektina, joka ei ole vain Jumalan mekaaninen välikappale. Poika on uusi Aadam, jolla on oma tahto. Tähän viittaa Pojan vapaaehtoisuus kärsimykseen ja kuolemaan.[4] Sovituksessa Jumala on siis sekä subjektina, joka suorittaa sovituksen, että objektina, jolle sovitus suoritetaan. Sovitus on Roseniuksen mukaan hetkellinen tapahtuma, joka tapahtui tietyssä historian vaiheessa ja määrätyssä paikassa.[5] Silti Poika ollut uhrattuna Jumalan silmissä jo ennen maailman luomista.[6] Se on mahdollista, ensinnäkin koska Jumala on ajan luojana ajan yläpuolella.[7] Toisekseen päätös Pojan pelastustyöstä tehtiin jo iankaikkisuudessa, ennen luomista. Tämä iankaikkinen armahtamispäätös[8] oli samalla ”sovituspäätös”.[9] Siksi Jumalan on ollut mahdollista kohdata ihminen ensimmäisistä ihmisistä alkaen sovitettuna Jumalana. Sovituksen toteuttamisen syy on erottamattomasti kytköksissä inkarnaation motiiviin. Samoin kuin Jumalan motiivi inkarnaatiolle oli rakkaus, oli rakkaus Jumalan motiivina Pojan kautta toteutuneelle sovitukselle. Ei, ainoa peruste meidän armovalintaamme oli Jumalan oma vapaa ja riippumaton rakkaus; niin kuin Kristus sanoo: ”Niin rakasti Jumala maailmaa.” Vaikka muuta syytä kuinka etsisikin, ei voi löytää muuta perustetta kuin tämä: ”Hän rakasti, ja siksi Hän rakasti.” Tämän pidemmälle emme pääse.[10] Armovalinnalla Rosenius tarkoittaa lainauksessa Jumalan ikuisuudessa, ennen luomista tekemäänsä päätöstä mahdollistaa ihmisen pelastus Pojan työn kautta, jossa Pojan sovituskuolema on keskeisin asia. Rakkaus pelastustyön motiivina on keskeinen Gustav Aulenin määrittelemässä klassisessa sovitusopissa.[11] Rakkaus pelastustyön motiivina tulee esille Roseniuksen mukaan erityisesti siinä, että sovitus tapahtui silloin kun ihmisessä ei ollut mitään rakastettavaa. Ihminen tuli sovitetuksi päinvastoin ihmisen ollessa jumalaton ja Jumalan vihollinen.[12] Niin kutsutun latinalaisen sovitusopin mukaan Jumalan motiivi sovituksen toteuttamiselle oli Jumalan vanhurskauden vaatimuksen täyttäminen.[13] Myös tämä juridinen perustelu pelastustapahtumalle löytyy Roseniukselta.[14] Hän viittaa vanhurskauden tai tässä yhteydessä paremminkin ”oikeudenmukaisuuden tyydyttämiseen”.[15] Jos sovitusta ei olisi tapahtunut, olisi Jumalan oikeudenmukaisuuden vaatimus jäänyt täyttymättä. Silloin olisi jäänyt ikuisesti olemaan sovittamattomia syntejä ja rikkomuksia ja sitä Jumalan vanhurskaus ei olisi kestänyt. Jumalan täytyi siis sovittaa ihmiskunnan synnit. Roseniuksen mukaan tästä välttämättömyyden, Jumalallisen pakon näkökulmasta huolimatta ensisijainen motiivi sovitukseen on rakkaus.[16] Hän ei käytä Pojan lähettämisen ja työn kuvaamisen yhteydessä sanamuotoja: ”Jumalan täytyi”, ”oli pakko” tai ”oli välttämätöntä”, vaan yksinkertaisesti ”Jumala lähetti”, ”antoi” jne. [1] P 56, 40. Brandtin mukaan sovitus on Roseniukselle sen täyttymys, mikä inkarnaatiossa oli lupaus. Brandt 1918, 80. [2] ”Här står, att wi wordo forlikta med Gud genom Hans Sons död, icke genom wår ånger, bättring, allwarlighet, bön eller tro…” P 47, 81. [3] ”O, se då här en gång, huru förloradt det är med den själ, som i Khristi död ser blott ett kärleksbewis!” P 56, 40. [4] ”Skåda huru han friwilligt går fram emot den mörkrets makt, som söker Honom i Örtagården, och huru Han säger: Söken I mig, så låten dessa gå.” P 56, 38. [5] ”Allas synder äro borttagna på en dag (Zach. 3: 9).” P 51, 130. Ks. myös P 43, 56; P 53, 45, 116; P 55, 86s. Sovituksen paikan ja ajan tarkka mainitseminen, joka esiintyy Roseniuksen kirjoituksissa usein, on herrnhutilainen korostus. Brandt 1918, 81. [6] ”Men lammet har warit slagtadt ifrån werldens begynnelse (Uppb. 13: 8), nemligen för Guds ögon.” P 52, 22. Rosenius viittaa Ilm. 13:8:aan, joka voidaan sekä KR38:sta että KR92:sta poiketen kääntää siten, että Poika on ollut uhrattuna maailman alusta alkaen: ”…sen Karitsan elämänkirjaan, joka on ollut teurastettuna maailman luomisesta asti”. (käännös Jukka Thuren.) Thuren 1992, 1160. [7] Ks. s. 36, nootti 23, jossa asiaa käsitelty tarkemmin. [8] Ks. s. 33, jossa asiaa käsitelty tarkemmin. [9] ”försoningsråd”. SS 4, 141. [10] ”Nej, här war ingen annan grund till wårt nådewal, än Guds egen fria, oberoende kärlek; såsom Khristus säger: Så älskade Gud werlden. Huru man än söker, kan man icke finna annat skäl, än detta: Han älskade, derföre älskade Han. Wi komma icke längre.” P 52, 20. Ks. myös R 1, 260s. [11] Aulenin määritelmän mukaan klassiseen sovitusoppiin kuuluu Jumalan taittumaton toiminta inkarnaatiossa ja Pojan suorittamassa sovituksessa ihmisen pelastukseksi (den obrutna gudshand-lingen). Jumalan ja ihmisen välinen oikeussuhde kuitenkin taittuu (den genombrutna rättsordningen). Aulen 1930, 84. Yrjö Alasen mukaan monien klassisen ajan teologien sovitusopit sisälsivät kuitenkin selkeästi ajatuksen ”keskeytyneestä” Jumalan toiminnasta heidän korostaessaan ihmisen Jeesuksen Kristuksen suorittamaa inhimillistä hyvitystä Jumalalle. Alanen 1932, 126ss. Samoin mm. Osmo Tiililä on ottanut kriittisen kannan Aulenin määritelmään klassisesta sovitusopista. Tiililä 1954, 300s. [12] P 46, 38. [13] Latinalaisen sovitusopin varsinainen kehittäjä oli Anselm Canterburyläinen. Sen popularisoijana ja loppuunajattelijana pidetään Aulenia. Tiililä 1954, 296. Aulenin kehittämän latinalaisen sovitusopin mukaan Jumalan vanhurskauden ja oikeudenmukaisuuden vaatimus täytyi tyydyttää maksamalla riittävä hyvitys. Siihen kykeni ainoastaan Jumalihminen, jollainen Poika latinalaisen sovitusopin mukaan juuri oli. Tässä sovituksen muodossa Aulenin mukaan Jumalan toiminta ihmisen pelastukseksi ei ole eheä, vaan se taittuu (den genombrutna gudshandlingen). Jumalan ja ihmisen välinen oikeussuhde säilyy sen sijaan taittumattomana (den obrutna rättsordningen). Aulen 1930, 244s. [14] Juridisen näkökulman mukaan ottaminen sovituksen perusteluun hajottaa Olssonin mukaan Roseniuksen monoteismin diteismiksi, jossa Isä personoituu oikeudenmukaisuudeksi, jota on paettava ja Poika rakkaudeksi, jonka puoleen syntinen voi hädässään kääntyä. Olsson 1928, 130s. Ks. myös Johansson 1936, 48s. Sjögrenin mukaan Roseniuksen jumalakuva säilyy yhtenäisenä Jumalan oikeudenmukaisuuden ja rakkauden puolten yläkäsitteen Jumalan ihmeellisyys (Guds underlighet) käyttämisen takia. Sjögren 1953, 96. Brandt näkee sovituksen motiiveina sekä rakkauden että oikeudenmukaisuuden. Brandt 1918, 81s. [15] ”Honom, den store medlaren mellan Gud och menniskor, har det kostat ganska mycket att nedbryta medelbalken, försona synden, tillfredsställa rettfärdigheten och återwinna åt oss den förwerkade barnarätten och det förstörda arfwet.” P 52, 22. Ks. myös P 46, 40; P 51, 114 ja P 54, 51. [16] Sovituksen motiivien yhteydestä tulee suoraan esille Roseniuksen jumalakuvan keskeisimmät piirteet, jotka Olssonin mukaan ovat rakkaus ja vanhurskaus. Isän rakkaus ihmistä kohtaan on samaa kuin Pojan rakkaus ihmistä kohtaan ja on verrattavissa maallisen isän rakkauteen lastansa kohtaan. Olsson 1928, 18. Jumalan vanhurskaus on kaksijakoinen: toisaalta Jumala on oikeudenmukainen (rättvis) vanhurskautensa mukaisesti vaatien ja tuomiten. Toisaalta Jumalan vanhurskaus tarkoittaa sitä, että Jumala pelastaa tai antaa vanhurskautensa (Pojassaan) ihmiselle. Olsson 1928, 28s.
|