1           Johdanto

 

Vuosiluvut on laskettu kristikunnassa 500-luvulta lähtien kiinnittämällä ne Jeesuksen Kristuksen syntymään. Tänä vuonna vuosiluvuksi kirjoitetaan 2000, joten Kristuksen syntymästä on käytössä olevan ajanlaskutavan mukaan kulunut kaksi vuosituhatta.[1] Kuka Jeesus Kristus oikeastaan oli? Tähän kysymykseen pyrkii vastaamaan kristologia.

 

Tämän työn tehtävänä on selvittää 1800-luvulla Ruotsissa eläneen teologin, Carl Olof Roseniuksen[2] (1816-1868) kristologia. Roseniuksen saarna- ja julkaisutoiminnalla oli hyvin tärkeä merkitys 1800-luvun puolessa välissä Ruotsissa syntyneeseen kansanherätykseen. Pietisten-lehdessä kirjoittamiensa artikkeleiden ja niistä koottujen kirjojen kautta Roseniuksen vaikutus on ollut suuri omassa kotimaassaan. Hänen kirjoituksistaan tehtyjen käännösten ja julkaisujen kautta hän on tunnettu myös monissa muissa maissa.[3] Roseniuksen elämän aikaiset yhteydet Suomeen liittyvät Fredrik Gabriel Hedbergiin, johon Rosenius tutustui ensimmäisen kerran käydessään Suomessa vuonna 1843. Roseniuksen ja Hedbergin välinen kirjeenvaihto oli erityisen vilkasta pitkälle 1850-luvulle.[4]

 

Roseniuksen 1800- ja 1900-lukujen Ruotsin hengelliseen elämään tekemän suuren vaikutuksen takia Rosenius on ollut monien teologisten tutkimusten kohteena. Systemaattisen teologian alalta Roseniuksesta on tehty Ruotsissa viisi väitöskirjaa: Gustaf Brandt (1918), C. O. Rosenii förkunnelse; Carl Olsson (1928), Försoningen enligt C. O. Rosenius och P. Waldenström; Axel Johansson (1936), Frälsningbegreppet hos Carl Olof Rosenius; Per-Olof Sjögren (1953), Anfäktelsen enligt Rosenius ja Ture Lindholm (1972), C. O. Rosenius som teolog.[5] Suomessa systemaattisen teologian alalta Roseniuksen teologiasta on tehnyt väitöskirjan Lauri Huovinen (1962), Uudestisyntyminen C. O. Roseniuksen teologiassa. Helsingin yliopistossa on lisäksi tehty dogmatiikan alalta kaksi Roseniusta käsittelevää laudaturtutkimusta: Olavi Tukiainen (s. a.), C. O. Roseniuksen ja Paavo Ruotsalaisen käsitys pelastusvarmuudesta ja Tapani Innanen (1978) Carl Olof Roseniuksen sakramenttikäsitys.[6]

 

Edellä esitetystä käy ilmi, että Roseniuksen teologista ajattelua on tutkittu paljon. Kristologisia kysymyksenasetteluja monet Rosenius-väitöskirjojen tekijät kuitenkin vain sivuavat. Varsinaista Roseniuksen kristologiaan keskittyvää tutkimusta ei ole tehty.[7] Tämän tutkimuksen tavoitteena on täydentää tätä puutetta muuten laajassa Rosenius-tutkimuksessa. Tutkimusmetodi on systemaattinen analyysi. Sen mukaisesti pyritään saamaan selville Roseniuksen Kristologian sisäinen rakenne lähdemateriaaleihin perehtymällä ja niitä analysoimalla.

 

Primaarilähteen muodostavat Pietisten-lehdet, joista julkaistiin monia uusintapainoksia jo Roseniuksen elämän elinaikana.[8] Viimeisinä vuosinaan (1860-1868) Rosenius keskittyi Pietisten-lehdessä kirjoittamaan selitystä suuresti arvostamaansa Roomalaiskirjeeseen. Kirjoitukset on koottu omaksi kirjaksi: Pauli Brev till Romarna till uppbyggelse i tron och gudaktigheten.[9] Viimeisiin Pietisten-lehden vuosikertoihin Rosenius liitti lisäksi pitämiään saarnoja.[10] Pietisten-lehden lisäksi Rosenius ei juuri julkaissut muuta kirjallista tuotantoa.[11]

 

Koska kristinuskon on perusluonteeltaan pelastususkonto, on tällä perusteella selvää, että kristologia ja soteriologia[12] liittyvät elimellisesti yhteen.[13] Taustaluvussa perehdytään Roseniuksen antropologiaan eli kysymyksiin siitä, mikä on pelastuksen kohteena olevan ihmisen alkuperä ja millainen hän on syntiinlankeemuksen jälkeen. Lisäksi taustaluvussa selvitetään Roseniuksen käsitystä siitä, miten ihminen pääsee pelastuksesta osalliseksi ja mihin ihminen pelastuu. Taustaluku pohjautuu pääasiallisesti aikaisempiin Rosenius-tutkimuksiin. Kolmannessa pääluvussa, Iankaikkisuudesta tuleva Poika, selvitetään Kristuksen pre-eksistenttistä tilaa ja inkarnaatiota. Neljännen pääluvun aiheena on kaksiluonto-oppi. Viidennessä pääluvussa perehdytään ristin tapahtumiin. Luvussa tulee esille kaksiluonto-opin lisäksi vahvasti myös soteriologia. Kuudennessa pääluvussa tarkastellaan Kristuksen ylösnousemusta, lähinnä ylipapillista asemaa taivaassa sekä hänen paluuta aikojen lopulla. Loppukatsauksessa esitetään analyysin keskeiset tulokset ja pohditaan erityisesti Roseniuksen kristologian ja soteriologian välistä suhdetta.